Arki on tällä hetkellä aika ankeaa tylsää puuduttavaa. Vauva toki on ihaninta, mitä voi olla, mutta toisesta huolehtiminen ja sen toisen tarpeiden asettaminen omien edelle ihan koko ajan on pidemmän päälle kuluttavaa. Niin kuin sekin, että asiat pitää tehdä niin, että huolehtii samalla vauvasta. Tämä ei toki tullut yllätyksenä, mutta mutisenpa kuitenkin.
Elämä on silti nyt huomattavasti helpompaa kuin esikoisen vauva-aikana. L oli suuritarpeinen vauva joka ei viihtynyt yksin hetkeäkään, nukkui huonosti ja valitti vatsavaivoja pitkään ja hartaasti. N taas on perustyytyväinen kaveri joka jaksaa katsella muiden touhuja ihmeen pitkään, nukkuu (ainakin vielä toistaiseksi) hyvin eikä hermostu pienistä. Odotan koko ajan koska rähinä alkaa, sillä kaikessa puuduttavuudessaankin elämä kahden lapsen kanssa on tosiaan "helpompaa" kuin silloin muinoin yhden kanssa. Tai ei ehkä ole helpompaa mutta tuntuu helpommalta.
Kotona nysvätessä alkavat ihan olemattomat asiat ärsyttää (niiden isojen ja/tai "oikeiden" ärsytyksen aiheiden lisäksi). Se, että joka aamupäivä on mentävä ulos (ja se, että sinne ulos lähteminen on ei-niin-kovin-pieni operaatio). Se, että vaikka aamulla on elämääkin suurempi nälkä pitää ennen aamupalaa ruokkia vauva, vaihtaa sille vaippa ja pukea vielä vaatteetkin. Ja sen jälkeen huolehtia vauvasta myös oman aamupalan ajan, tietenkin. Se, että nukkumaan ei pääse silloin, kun haluaa. Se, että joka päiväksi pitää keksiä/valmistaa kaksi lämmintä ruokaa. Ei varmaan tarvitse jatkaa...
Toisinaan tuntuu onneksi kevyemmältä. Silloin otetaan aamupäivällä rauhassa, lähdetään käymään kirjastossa, ostetaan kauppareissulta Frozen-dvd ja katsotaan se kaksi kertaa peräkkäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti