20121015

Varastin Tiinalta tällaisen. Sopii mulle kuin nenä päähän, aika usein on nimittäin vaikea muistaa, mitä esim. eilen tapahtui...


Kymmenen vuotta sitten, vuonna 2002:
1. Kirjoitin ylioppilaaksi ja muutin pois kotoa.
2. Lävist(yt)in kieleni.
3. Tapasin Muusikon.

Viisi vuotta sitten, vuonna 2007:
1. Valmistuin.
2. Asuin vihdoin asunnossa, jossa oikeasti viihdyin.
3. Totuttelin keikkalesken elämään.

Kolme vuotta sitten, vuonna 2009:
1. Kävin Venetsiassa.
2. Vietin pitkiä arki-iltoja oopperassa.
3. Menin naimisiin.

(Tasan) vuosi sitten, vuonna 2011:
1. Laskin päiviä äitiyslomaan.
2. Taapersin vatsani kanssa oopperassa. 
3. Vietin mahdollisimman paljon aikaa sohvalla.

Tähän asti tänä vuonna:
1. Olen saanut lapsen.
2. Olen muuttanut ensimmäiseen ikiomaan kotiin.
3. Olen itkenyt enemmän kuin koskaan. Ilosta, surusta, kivusta, väsymyksestä, ihan mistä vaan. Lukiessa, musiikkia kuunnellessa ja telkkaria katsoessa. Extreme Makeover - Home Edition pitää varmaan hallussaan kärkisijaa typerimpien syiden listalla.

Eilen:
1. Tapasin rakkaan ystävän (ihan liian pitkästä) aikaa.
2. Söin mutakakkua. Kermavaahdolla.
3. Tilasin hammastahnaa netistä.

Tänään:
1. Olen kiukutellut yhdessä lapsen kanssa.
2. Askartelin kummitytön synttärilahjan.
3. Vietän illan John McClanen seurassa.

Huomenna:
1. Menen muskariin. Sääennustuksesta päätellen uiden.
2. Selvitän mukavan parturin nimen ja varaan heti ajan.
3. Viimeistelen serkun häihin hankitun lahjan.

Ensi vuonna:
1. Palaan töihin.
2. Järjestän 1-vuotissynttärit. Stressaan kakusta/kutsuista/koristeista jo nyt.
3. Täytän itse vähän isomman määrän vuosia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti