Me päästään lauantaina häihin. Pitkästä aikaa. Riemusta kiljuen ollaan menossa, mutta silti; miten (muiden) häät voi aiheuttaa näin paljon stressiä?! Arvatkaa, istuuko mekko niin kuin pitäisi? No ei. Tietenkään. Kengät sentään mahtuu jalkaan. Mutta ostin vääränlaiset sukat, en omista mekkoon sopivia koruja enkä edes tiedä, missä mun luomivärit on. Muusikko onneksi mahtui pukuunsa, tosin sekin piti kiikuttaa vauhdilla pesulaan. Puku, ei Muusikkoa.

Lapsi on asia ihan erikseen. Juhlat alkaa sen verran myöhään, että lapsi jätetään suosiolla mummilaan. Oi ja voi. Olisi noin tsiljoona kertaa helpompaa, jos mummi ja pappa tulisivat meille, mutta ei. Siispä pidän mölyt mahassani ja pakkaan lapselle mukaan pienen omaisuuden verran tavaraa. Sitä tavaraa, mikä täällä olisi ihan käden ulottuvilla...

Lahjaksi hääparille kiikutetaan vanha ikkuna, johon liimasin (kirosanojen saattelemana) nätin tekstin (If ever a day should go by when I don't say I love you, may never a moment go by without you knowing that I do).