Muusikon vanhemmat osaavat olla välillä todella rasittavia. Varsinkin appiukko. Tänä viikonloppuna on (valitettavasti ) hyvä mahdollisuus saada reipas yliannostus kumpaakin. Hauskuus alkoi jo eilen kun oltiin koko porukka Muusikon kotona syömässä. Voi että ne jaksaa koheltaa! "Ei kai nyt voi imettää kun pitää mennä syömään!" Ei tietenkään voi. Annetaan neidin huutaa nälkäänsä sen aikaa, kun äiti syö kaikessa rauhassa. "Pääseekö se sieltä nyt lainkaan syömään kun ruoka jo kohta jäähtyy?" Ai! En tajunnut! Äkkiä tissi pois suusta, kyllähän neljän viikon ikäinen vauva ymmärtää, että äidin pitää nyt mennä, mutta ihan kohta saa lisää ruokaa. Illan aikana kuultiin myös lauseet "Miten me nyt syödään kun jonkun pitää olla vauvan kanssa?", "Miten se noin monta kertaa aivastaa?", "Laitettiin pattereita isommalle ettei tule kylmä. Mutta pitää olla villasukat ja kädessä hanskat, ettei vaan vilustu.", "Älä nyt avaa sitä terassin ovea kun Liina on ihan vieressä!" ja "Ethän sä vauvan kanssa voi kahvipöytään tulla." Huh huh. Neiti pötkötteli ihan tyytyväisenä sohvalla kunhan oli ensin saanut ruokaa, ei paleltunut kuoliaaksi vaikka riisuin sekä villasukat että lapaset eikä edes silloin, kun lasitetun terassin ovi oli auki noin kolme sekuntia. Kahvinjuontikin onnistui vauva käsivarrella... olisin jo kuollut nälkään, jos ei onnistuisi. Muusikon Ruotsista saapunut täti (onneksi) hymähteli näiden touhuille ja vähän kommentoikin, en ole siis ainoa, joka ihmettelee tätä kohkaamista.

Tänään päästään koko iloinen joukko ristiäispaikalle kattamaan pöydät ja laittamaan muutenkin kaikki kuntoon huomista varten. Voitte olla varmoja, että oma ja anopin näkemys on erilainen melkein joka mahdollisessa asiassa... Hienoahan se on, että asiat kiinnostaa ja on aikaa valmistella ties mitä juttuja, ja otan avun ihan kiitollisena vastaan varsinkin nyt, kun ulkona on sata astetta pakkasta enkä ole päässyt neidin kanssa shoppailemaan esimerkiksi niitä lautasliinoja. Mutta voi hyvänen aika kun ne vielä joskus ymmärtäisivät, ettei heidän tarvitse järjestää meidän juhliamme ja että kaikki on varmasti mietitty ja suunniteltu, eikä heidän tarvitse sen takia pitää palavereja tai menettää yöuniaan. Anoppi on onneksi vuosien varrella oppinut, että olen tietyistä asioista todella tarkka eikä enää edes yritä tehdä asioita jotenkin muuten. Ainakaan yleensä. Iltapäivällä on kuitenkin luvassa jälleen kerran kommentteja siitä, miten kukat/kahvikupit/servetit/kynttilät kuuluu oikeasti laittaa ja varmasti vielä ainakin yksi keskustelu kuohuviinin sopimattomuudesta kastetilaisuuteen.

Näihin tunnelmiin.